Pala kerrallaan kohti merkityksellisiä tavoitteita

Miten kiivetään vuorelle? Miten syödään elefantti? Askel kerrallaan ja pala kerrallaan. Nämä ovat klassisia metaforia, jotka kuvaavat työtä tai elämäntilannetta, johon liittyy isoja haasteita.

En ole blogannut kovin paljon viimeisen vuoden sisällä, ja syy siihen on iso työmaa väitöskirjani kanssa. Olen ollut ison kirjoittamishaasteen edessä, eikä minulla ole riittänyt kirjoitusenergiaa enää blogiin asti. Olen edennyt isossa työssä pala kerrallaan ja välttänyt eksymistä fokuksestani eli väitöskirjan loppuunsaattamisesta.

Työni alkaa olla lähes valmis esitarkastukseen ja uskon, että päästessäni yli monista ongelmista matkan varrella minua on kantanut yksi tärkeä ajatus. Olen sanonut toistuvasti itselleni, että pidä fokus tavoitteessa ja keskity vain seuraavaan askeleeseen – mutta ota samalla omat tunteesi todesta, äläkä ainakaan yritä pakottaa ja puristaa väkisin eteenpäin. Anna tilaa luontaiselle prosessille, mutta älä silti unohda, että sinulla on suunta ja konkreettinen tavoite kiikarissa.

Tämän saman ajatuksen haluankin nyt tarjoilla sinulle, lukijani, jotta voit ottaa ideasta hyödyn irti omassa elämässäsi. Haasteesi voi olla mitä tahansa – esimerkiksi ahdistuksen voittaminen, opinnäytetyön tekeminen tai parisuhteen kommunikaation parantaminen.

Vaikkapa myös rentoutumaan opetteleminen tai hetkessä eläminen ovat yhtä lailla tavoitteita. Huomaathan siis, etteivät kaikki tavoitteet ole suoritustavoitteita, vaan niissä voi olla kyse myös irti päästämisestä ja rauhoittumisesta. Tärkeintä on, että tavoite on merkityksellinen ja ajankohtainen itsellesi.

Kaikki nämä voivat olla vuorelle kiipeämisen veroisia ponnistuksia. Erilaisuudestaan huolimatta niihin voi kuitenkin soveltaa samoja tavoitteellisen toiminnan ja ongelmanratkaisun perussääntöjä.

Tunnista ensin tavoitteesi

Monesti elämän haasteisiin on vaikea tarttua sen tähden, ettei tiedä suuntaa, johon haluaa kompassinsa virittää. Monilla on epämääräisen paha olla ja tuntuu, että jokin vaivaa, mutta ei välttämättä tiedä, mikä tuo jokin on.

Varsinkin kovin monilla ei tunnu olevan kovin selvää suuntaa sille, miten toivoisi asioiden olevan toisin tulevaisuudessa. Jostain syystä uskomme usein nykyhetkisen tilanteen olevan pysyvästi totta ikään kuin emme voisi siihen omilla valinnoillamme vaikuttaa.

Kuitenkin kun katsomme taaksepäin, tunnistamme, kuinka omat valintamme ovat vaikuttaneet nykyiseen elämäämme monilla erilaisilla tavoilla: esimerkiksi siihen, mistä meillä on tai ei ole tietoa, missä asumme tai millaisten tehtävien äärellä päivämme vietämme. Tai jos ne eivät ole täysin itsemme valitsemia, olemme ainakin jollain tavalla voineet vaikuttaa siihen, millä tavalla nämä asiat elämässämme esiintyvät: kuinka paljon niihin käytämme aikaamme ja voimavarojamme.

Aivan samalla tavalla kuten menneisyydessämme, teemme yhä nykyhetkessä jatkuvia valintoja, jotka vaikuttavat siihen, millaisia päivistämme tulevaisuudessa tulee.

Ratkaisukeskeisen terapian pioneerit Lyhytterapiainstituutissa ovat painaneet käyntikorttiinsa kiinnostavan lauseen: Jokaiseen ongelmaan on sisäänrakennettu muutostoive. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että asia ei olisi ongelma, jos emme toivoisi sen muuttuvan. Siksi on tärkeää kohdistaa huomio siihen, mikä tämä muutostoiveemme oikein on. Miten toivoisimme asioiden olevan toisin tulevaisuudessa? Mikä muutostoive ongelmaan on sisäänrakennettu?

Kun kirkastat itsellesi tämän, olet tunnistanut tavoitteesi.

Lakkaa pumputtamasta

Jaoin vastikään Terapia Revontulen Instagramiin kuvan, joka puhutteli minua suuresti. Siinä Risto Reipas vetää Nalle Puhia portaita alas perässään. Mukana on lainaus kirjasta: ”Tässä tulee Kaarlo Karhu portaita alas pää edellä, pum, pum, pum, Risto Reippaan jäljessä. Hän ei tiedä mitään muuta tapaa tulla portaita alas, mutta joskus hänestä tuntuu että joku toinenkin tapa hyvinkin on olemassa, kunhan pumputus hetkeksi lakkaisi ja hän pääsisi ajattelemaan asiaa.”

Kuten arvattavaa, tässäkin tarinassa on opetus. Kuinka moni meistä pumputtaa elämää läpi tavalla, joka tuottaa kärsimystä, mutta ei ehdi pysähtyä miettimään ja havaitsemaan, että ehkä voisi olla toinenkin tapa? Kuitenkin jotta tuo uusi tapa saisi tilaisuuden ilmoittaa itsestään, ensin on lopetettava pumputtamasta ja mietittävä asiaa.

Mitä sellaista teet arjessasi, joka voisi olla verrannollista tähän pumputtamiseen, jossa tullaan pää edellä alaspäin eikä pysähdytä harkitsemaan vaihtoehtoja? Uskallan väittää, että kaikki teemme usein huomaamattamme jotakin sellaista, joka vaikeuttaa ongelman ratkaisemista.

Toinen metafora samasta asiasta on myös kuopassa kaivaminen. Jos huomaat olevasi kuopassa, pelkkä kaivamisen lopettaminen tekee jo paljon.

Rajaa fokuksesi

Jos aikoo kiivetä vuorelle, ei samanaikaisesti voi uida yli järvenselän tai juosta maratonia. On tehtävä jos ei yhtä, niin ainakin hyvin rajallista määrää asioita kerrallaan. Jos kyseessä on vaikea haaste, yhä tärkeämpää on kanavoida voimavaroja kohti sen toteuttamista eikä jakaa huomiokykyänsä, aikaansa ja energiaansa ympäriinsä päättömän kanan juoksun lailla. Jos tämän seikan unohtaa, todennäköisyydet päästä vuoren huipulle hiipuvat merkittävästi.

Kun teet muutosta itsessäsi tai elämässäsi, oli se sitten tunnetilojen käsittelemisen taitojen opettelemista tai unelman toteuttamista, on merkityksellistä pysähtyä tekemään silloin vain sitä eikä toteuttaa ainakaan kovin monia muita projekteja samaan aikaan.

Kun teemme työtä, oli se sitten työtä itsemme kanssa tai niin sanottua ”oikeaa työtä”, meillä on aina käytössämme kolme hyvin rajallista resurssia: aika, keskittymiskyky ja jaksaminen. Nämä rajalliset resurssit jakautuvat kaiken sen kesken, mitä arjessamme teemme. Jos olemme tosissamme muutoksen suhteen, on tärkeää keskittää mahdollisuuksien mukaan näitä resursseja muutoksen tekemiseen.

Hyväksy ja huomioi omat tunteesi

Tämä onkin tärkeä juttu: Vaikka on hyvä haastaa itseään kohti kasvua ja mennä välillä vierailulle myös omalle epämukavuusalueelle, pitkällä tähtäimellä muutos ei kanna, jos sitä pyrkii toteuttamaan omia tunteitansa vastaan.

Meillä on länsimaissa tapana ajatella kasvua ja muutosta hyvin lineaarisesti. Oletamme, että paikasta A paikkaan B voi vetää suoran viivan, jota pitkin kulkien sitä sitten muututaan. Mutta tunnemaailma ei toimi sillä tavalla: se iskee täysin yllättäen jarrut pohjaan tai se saattaa juonitella muutostamme vastaan heittämällä vastaan pelkoja, jotka jähmettävät meidät.

Tunnemaailma ei silti ole mikään muuttumaton hirviö. Se vastaa kyllä muutokseen silloin, kun sitä kuunnellaan rauhallisesti ja kunnioittaen. Jos emme kunnioita sitä vaan toimimme itseämme vastaan, vähintään pitkällä aikavälillä saamme kyllä tuntea sen seuraukset. 

Putoan ihan liian usein tähän asiaan liittyvään kuoppaan asiakkaiden kanssa. He saattavat tulla vastaanotolle tekemään muutosta, mutta kun muutos ei heti kannakaan lineaarisesti, he katoavat sen sijaan että he tulisivat keskustelemaan siitä, millaiset tunteet muutoksen esteenä ovat ja miten niitä tulisi käsitellä ja ymmärtää.

Älä siis ymmärrä muutosta lineaarisena polkuna, vaan anna tilaa mutkille matkassa. Niillä saattaa hyvinkin olla jokin tärkeä viesti, jota et aiemmin ole pysähtynyt kuulemaan.

Katse vain seuraavaan askeleeseen

Korkeita tikkaita kiivetessä usein sanotaan ohjeeksi, ettei kannata katsoa alaspäin. Soveltaisin samaa ohjetta myös ylöspäin katsomiseen. Kun on iso vuori valloitettavana, ei kannata katsella koko ajan ylöspäin ja miettiä, mitä kaikkea raskasta polulla tulee tulemaan vastaan ja kuinka väsynyt tulenkaan olemaan. Silloin nimittäin saatamme erehtyä huolien erämaan polulle, joka ei suinkaan paranna matkantekoa vaan saattaa kaikkineen jopa estää etenemisemme.

Parempi strategia on pitää katse aina vain seuraavassa askeleessa. Seuraavan askeleen pitää myös olla konkreettinen, jotta sen voisi ottaa. Esimerkiksi avioeroa tehdessä se voi olla, että seuraavaksi otan selvää taloudenjakoon liittyvistä paperiasioista.

Pitkällä tähtäimellä nämä pienet askeleet ketjuuntuvat ja luovat polun, joka vie hiljalleen kohti vuoren huippua.

Ja sitten toimintaan!

Vaikka kuinka hyvän suunnitelman olisi tehnyt, se täytyy vielä toteuttaa, jotta asiat liikahtaisivat eteenpäin. Siksi ei ole syytä unohtaa, ettei tavoitteen asettaminen, kuopan kaivamisen lopettaminen, tunteiden käsittely tai fokuksen kohdentaminen vielä riitä. On vielä konkreettisesti tehtävä jotain, jotta asiat voisivat muuttua.

Onko sinun helppoa tarttua toimeen, sitten kun tiedät, mitä on tehtävä? Joidenkin on, mutta kaikki eivät ole näin onnekkaita. Voi olla yllättävän vaikeaa tarttua kiinni toimintaan vaikka suunta olisikin jo selvä. (Katso myös blogiteksti toimeen tarttumisen taidosta tästä.)

Älä kuitenkaan luovu toivosta. On monta tapaa lisätä omaa toimeen tarttumisen potentiaalia. Voimme kasvattaa sitkeyttä, rohkeutta tai itsevarmuutta voittaa esteitä oman polun varrella.

Joten kysyn sinulta: Mikä on sinun seuraava askeleesi, ja milloin aiot tarttua siihen?