Joutilaisuus on taitoa heittää vapaalle. Vaikka luonto lepää talvella ja rehkii kesällä, me ihmiset saamme usein vain kesällä kunnon tilaisuuden kauan odottamaamme vapaa-aikaan. Vastoin monia kulttuurimme opetuksia tehokkuudesta, toivon että niillä joille kesän vapauden päiviä on suotu, sujuisivat ne ainakin osittain joutilaina.
Mihin ihminen tarvitsee joutilaisuutta? Tämä kysymys lähinnä herättää itsessäni lähinnä kummastuksen siitä, mihin ihminen muka ei tarvitsisi joutilaisuutta. Onko jatkuva tehokkuus niin varhain meille syötetty kulttuurillisessa äidinmaidossamme, että joudumme esittämään kysymyksiä itsestäänselvyydestä?
Niille, joita joutilaisuuden merkitys epäilyttää, voin esittää muutamia vaihtoehtoisia vastauksia. Tarvitsemme joutilaisuutta siksi, että hetkeen pysähtyminen ei maksa mitään. Sitä tarvitaan myös siksi, että lorviminen on monien mielestä mukavaa. Ja siksi, että kyky pysähtyä on taitoa kunnioittaa elämää sellaisenaan, itseisarvoisena, ilman, että olemassaolon arvoa olisi ansaittava rehkimisellä. Elämä kun ei kuitenkaan taivu ansaittavaksi työllä tai rahalla. Elämä on vain elämää, se perustelee itse itsensä, eikä se muutu yhtään enemmän tai vähemmän elämäksi, käytettiin sitä sitten työssä tai joutilaana.
Kaikkein tärkeimpänä kuitenkin ajattelen meidän tarvitsevan joutilaisuutta siksi, että se avaa mielen sisällä oven unelmille ja uusille ajatuksille. Joutilaana mieli puhdistuu ja avaa tilaa uudelle. Tommy Tabermanin sanoin: ”Joutilaisuudessa on hyvä kurkotella mahdotonta. Ilman joutilaisuutta olisimme pieniä, ahtaita ja näköalattomia.”
Jotkut saattavat ajatella joutilaisuutta huonona asiana. Mielestäni tämä on väärinkäsitys, jossa joutilaisuus sekoitetaan laiskuuteen. Nähdäkseni laiska voi olla, vaikka ei olisi joutilas, ja joutilas voi olla, vaikka ei olisi laiska. Siksi ne ovat eri asioita. Yhä Tabermannia mukaillen ajattelen varsinaisen laiskuuden olevan tyhjyyttä – mekaanista elämää, jossa mikään ei ole mahdollista. Kehokin voi liikkua, vaikka elämä ja mieli olisivat laiskistuneet. Joutilaisuus voi nähdäkseni jopa vapauttaa ihmisen laiskuudesta, koska joutilaisuus mahdollistaa mielen virittämisen uudelleen elämään kiinni. Kun ihminen pysähtyy joutilaisuuteen, yhtäkkiä aiemmin laiskistunut mieli nostaakin pintaan ajatuksen ja toisenkin. Uudet oivallukset saavat pysähtyneen virran taas liikkumaan.
Jotkut ajattelevat, että pysähtyminen on pahin kohtalo, koska silloin saattaa kuulla, mitä mieli todella on sanomassa. Sanoisin heille, että pysähdy silti. Tee se itsesi ja elämän vuoksi. Oven, jota et vielä uskaltanut avata, takana saattaa hyvinkin olla jotakin arvokasta.
Kuva: Anneli Pollari.
Viittaus: Tommy Tabermann: Elämä ottaa kädestä: Sanoja siitä, mitä ihmisyydeksi kutsutaan, s. 329.
Etsitkö terapiaa Tampereella?
