fbpx
Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Suomen kielen kenties rumin sana on ”pitäisi”. Kieliasultaan se muistuttaa suhteellisen viatonta sanaa ”pitää”, mutta kun tarkastelee, miten sitä käytetään arjessa, muistuttaa se pikemmin Harry Potterin ankeuttajaa.

Pienen kenttäkartoitukseni mukaan sanaa ”pitäisi” ei nimittäin juurikaan käytetä mukavien asioiden yhteydessä, ja silloin kun sitä käytetään, se imee energian sekä puhujasta itsestään että ympäröivästä tilasta.

Muutamia käyttöesimerkkejä sanasta: Pitäisi putsata rännit. Pitäisi laihduttaa jollakin nälkää uhkaavalla ja yöunet vievällä dieetillä. Pitäisi herätä kello 6 ja tehdä jotain tehokasta ennen töitä ihan vain siksi että. Pitäisi syödä lounaaksi joka päivä maksalaatikkoa ilman rusinoita, koska niin kunnon säästäväisten, vaatimattomien protestanttien vain pitäisi tehdä (vaikka ei sitä tietääkseni Raamatussa ole). Okei, myönnettäköön, ei kukaan ole viimeisintä lausetta käyttänyt, mutta ymmärrät varmaan idean.

Käyn henkilökohtaista sotaa ”pitäisi”-sanaa vastaan. Käsittääkseni joitakin asioita elämässä joko pitää tai tahtoo tehdä, ja toisaalta joitakin asioita ei tahdo tai ei pidä tehdä. Mutta myönnän: pitäisi-virus on niin laajalle levinnyt, että se iskee minuunkin – jos ei päivittäin niin varmasti viikoittain. Onneksi silloin kuitenkin olen nykyisin havahtunut ja kysynyt itseltäni ennemmin: pitää, ei pidä, tahtoo vai ei tahdo tehdä?

”Pitäisi” vie umpikujaan ja estää kasvun

Nimittäin pitäisi-sana on naamio: se piilottaa alleen joko pakon tai tahdon. Eli kyse voi olla siitä, että jokin asia on kerta kaikkiaan pakko tehdä. (Vaikka tässäkin asiassa pyrin usein kapinoimaan vastaan ja ajattelen, että pakko on vain maksaa verot ja kuolla. Näistäkin ensimmäisen eli verot on kumman moni onnistunut kiertämään, ja toisenkin välttämiseen on merkittävää yritystä.)

Tai sitten kyse on siitä, että jotain ehkä haluaa tehdä, mutta ei vielä oikein tiedä, miten tai milloin se käytännössä toteutetaan. Silloin asia saattaa jäädä mieleen hiertämään ”pitäisi”-asteelle. ”Pitäisi luottaa itseensä” kuuluu tähän kategoriaan. Varmasti ihminen, joka sanoo näin, tahtoisi sydämestään luottaa itseensä, mutta hän käyttää sanaa ”pitäisi” siksi, ettei hän vielä tiedä, miten se voisi onnistua.

”Pitäisi”-sanassa on kuitenkin se uhka, että siitä ei pääse koskaan eteenpäin. Se on umpikuja ja lukitsee tilanteen. Sanat ”tahdon oppia luottamaan itseeni” vievät jo pidemmälle, sillä ne sisältävät kasvun ajatuksen ja aidon muutostoiveen.

Etkö oikeasti halua toimia, vai pakoiletko vain vastuuta?

Pitäisi-sanan ongelma ei ole siinä, että jotakin ehkä joskus pitää tehdä, ja se voi tuntua raskaalta. On ihan ok, että jotakin ei huvita tehdä, ja se on silti tehtävä. Siinäkään ei ole mitään ongelmaa, että haluaisi tehdä jotain, mutta se ei tahdo onnistua siksi, että se on vaikeaa. Nämä tilanteet ovat täysin inhimillisiä.

Syy, miksi käyn sotaa pitäisi-sanaa vastaan, on monimutkaisempi. Minulla on kaksi syytä kapinoida. Toinen on se, että sana ”pitäisi” usein liitetään johonkin koettuun sosiaaliseen velvoitteeseen, joka ei tarkemmassa tarkastelussa oikeastaan olekaan oma juttu. Toinen tilanne taas on, että ”pitäisi”-sana liittyy vastuun pakoilemiseen.

Voin ottaa pari esimerkkiä omasta elämästäni näiden asioiden havainnollistamiseksi. Ensimmäinen koskee ”pitäisi”-sanan käyttöä sosiaalisena pakkona. Naisseurassa törmää aika usein jonkinlaiseen vihjailuun siitä, että minunkin ”pitäisi laihduttaa”. Tämä ei varmaan ole ainoastaan minun kokemukseni, vaan kyse on laajemmalle levinneestä naisten välisestä kulttuurista. Ikään kuin naisten kesken ei voisi kokea olevansa yhdessä veneessä ja jakaa elämän iloja ja suruja ilman, että jaetaan samalla myös kokemukset pussidieetistä.

Minua ei kuitenkaan oikeastaan kiinnosta laihduttaa. Olen kyllä kiinnostunut terveellisistä elämäntavoista ja fyysisestä aktiivisuudesta, mutta laihduttaminen ei nappaa. Näin siksi, että olen havainnut, että jos rajoitan itseäni liikaa ja varsinkin jos kärsin nälkää, kaikki muut elämänalueet kärsivät: mieliala, nukkuminen, työnteko ja ajattelu. Joten sanat ”pitäisi laihduttaa” olisivat minun kohdallani vain sosiaalisten olosuhteiden tuottamaa pakkoa, eivät lähtöisin omasta itsestäni ja tahdostani. Inhoan tällaisia sosiaalisesti velvoittavia sanoja, koska pidän arvossa jokaisen ihmisen vapautta päättää itse elämästään ja valinnoistaan. ”Pitäisi” on myrkkyä. 

Toinen ongelma eli vastuun pakoilu liittyy siihen, että ”pitäisi”-sanan avulla on helppoa harhauttaa itseään pois omista, itselleen valitsemistaan tehtävistä ja velvoitteista. Siis niistä asioista, jotka on ihan itse halunnut ottaa hoidettavakseen.

Omassa elämässäni toistuva ”pitäisi”-tehtävä liittyy väitöskirjan kirjoittamiseen. Saatan nimittäin helposti sanoa itselleni, että ”pitäisi kirjoittaa”. Silloin toistelen tätä tyhjää lausetta yrittämättä tehdä sille mitään – koska sana ”pitäisi” nyt vain sisältää sen oletuksen, että oikeasti ei tarvitse toimia. Tällöin yritän pakoilla vastuuta siitä, että oikeasti haluan kirjoittaa. Heti jos käytän jotain muuta sanaa kuin ”pitäisi”, astutaan henkilökohtaisen vastuun alueelle ja esiin nousee kysymys, aionko oikeasti tehdä jotakin asialle.

Sanaa ”pitäisi” ei kannata kuitenkaan ohittaa kylmästi, vaan on huomattava, että se viittaa siihen, että kirjoittamiseen eteen on tullut jonkinlainen tukos tai este. Usein todellinen ongelma on, että joko en ehdi kirjoittamaan tai että en osaa kirjoittaa. Oli tilanne sitten kumpi tahansa, en koskaan pääse todellisen ongelman äärelle ja lähemmäs sen ratkaisua, jos käytän sanaa ”pitäisi”. Toisaalta jos huomaan, että kyse on siitä, että kalenteri on liian täynnä, voin alkaa muuttaa toimintaani siihen suuntaan, että kalenteriin vapautuisi tilaa tulevaisuudessa. Tai jos kyse on siitä, että koen että en osaa päästä eteenpäin jostakin kohdasta, voin lähteä etsimään apua esimerkiksi kirjoista tai pyytää neuvoa toisilta, kokeneemmilta kirjoittajilta. Heti sanavalintoja muuttamalla ollaan ratkaisujen etsimisen äärellä.

Eli lyhyesti: ”Pitäisi” on ansa. Älä tyydy jäämään umpikujaan, vaan etsi tie ulos!

Scroll Up